Treeni-intoa pitkästä aikaa..

Joo, on tosiaan ollu kiirettä, väsymystä ja motivaatiokatoa tässä viime aikoina havaittavissa melko reilustikin, oottelen vaan lumia et pääsis menemään potkukelkan kanssa vauhdilla, ja sit aattelin opettaa ton koiran vetämään pulkkaa, tossa ekojen lumien aikaan kerettiinki jo testaamaan sitä pikkasen tossa pihassa.

Pulkanvetäminen ei vielä ihan luonnistunu mitenkään huippuhyvin, Kaapo kun ihmetteli koko ajan et miks toi punanen häkkyrä seuraa häntä, niin käveli sitten kylki eeltä koko ajan, eli alotellaan nyt sitten ihan siitä et totutellaan siihen pulkkaan siellä perässä ilman painoa ja vasta sitten kun se rupee luonnistumaan niin laitetaan siihen painoa, onneks tyttö on niin pieni hippiäinen että sen voi laittaa istumaan pulkkaan eikä käy liian raskaaksi tolle koiralle, ja tokihan minä itte oon siinä "välissä" myöskin, eli miulle tulee käteen naru jolla saan tarpeen vaatiessa vedettyä pulkkaa vaikka kokonaan itte.

Temppujen ja muiden suhteen on ollu motivaatiokatoa, kun ei oikein oo noi temput edistyny, miulle itelleni tuli joku ajatuslukko etten osannu vaan viedä temppuja eteenpäin, tiettyyn pisteeseen sain opetettua koiralle jonkun jutun mut sit se vaan tökkäs, kyseessä on siis ihan sivulletuloa, kierimistä ja muuta tämmöstä "turhaa".. Toki toi sivulletulo ei nyt oo mikään turha liike, mutta kuitenkin.
Kaveri kävi sitten tossa yks ilta kylässä, ja sille sitten avauduin tästä jumista ja mietittiin et kuinka sitä sais pois, ja kaveri sitten kysy et saako hän kokeilla Kaapon kanssa tehdä muutaman jutun, no tottahan toki, hyvähän se vaan on koirallekkin että joku muukin tekee sen kanssa eikä vaan aina mie.

Kaapo nautti aivan valtavasti, ja oppikin, kieriminen rupes luonnistuu, samoiten sivulletulo hetkittäin onnistui, tosin jätkässä oli niin paljon virtaa ettei meinannu malttaa ensin keskittyä mutta hetken päästä oikein näki miten rupes ajatus raksuttamaan pienessä päässä.

Olin valtavan tyytyväinen ja kiitollinen kaverille että hän viitti hetken tehdä temppuja ton koiran kanssa, hän sai koiran menemään niistä ongelmakohdista ylitte, ja sai koiralle onnistumisia, tästä on itekki helppo jatkaa kun ei tartte ite miettiä et mitähän nyt pitäis tehdä että saa koiran tekemään noin. Ollaan nyt sitten päivittäin siitä lähtien otettu pieniä treenipätkiä, tosin nyt pitäis sitten taas keksiä jotain lisätemppuja mitä opettaa, mutta katsellaan niitä sitten jossain vaiheessa, nyt otetaan toistoja toistojen perään että saadaan noi tän hetkiset opitut vähän vielä varmemmiks, kierimisessäkin Kaapo tarttee edelleen aika vahvan käsiavun, ja käskysana ei oo vielä ihan hallussa hänellä, mut toistoja vaan niin eiköhän sen sieltä löydy.

Lenkkeilyt on menny nyt suorastaan superhyvin, suihkepullo on ollu mukana jatkuvasti, ja koiratkin saadaan tietyllä etäisyydellä ohittaa jo yllättävänkin hyvin. Ei toi koira tyhmä tosiaan oo, se rakastaa tekemistä, ainakin sisätiloissa se tuntuu suorastaan syttyvän tekemiseen ja tekee innolla, vielä kun sais siirrettyä sen innon uloskin, että sais sen sielläkin kiinnostumaan tosta tekemisestä minun kanssa. No, siihenkin auttaa harjoittelu, kunhan tulis kunnolla lumet ja olis ees vähän valosampaa tossa pihassa niin vois siirtyä tekemään joitain temppuja tohon kotipihaan. Meillä vaan kulkee toi yleinen pyörätie tossa ihan 15 m päässä pihasta niin aina välillä sitten siellä kulkevat ihmiset ja koirat on vielä kiinnostavampia kun minä. Pitäis varmaan mennä jonnekkin keskelle mettää treenaamaan niin siellä ei ois ainakaan häiriötä :D

Nyt taitas olla aamukahvin nro 2 vuoro, heräsin jo viiden aikaan kun tyttö herätti käymällä vessassa, enkä saanu enää unta, puuh. Kaapo kyllä nukkuu isännän kainalossa tassut kohti taivasta taas, on se vaan herttanen eläin :)

Joskus vanhat konstit on parempia kun pussillinen uusia...

Joo, tosiaan ton hihnakävelyn ja pyörien ja koirien ohittamisen kanssa ollaan koitettu nyt vaikka jos mitä.. On kokeiltu ketjua ja "hihna kireelle ja rivakasti ohi"-keinoa, ei toimi, sit kokeiltiin jo kuonopantaakin et jos sillä sais pään käännettyy pois toisesta koirasta, ei auttanu, nosti koirassa kierroksia siinä määrin et koitti jopa napsia käsille. Se keino hyllytettiin ekan kokeilun jälkeen.

Tuumailin tossa sit et mitä ihmettä teen ton koiran kanssa, kun jo pois jäänyt polkupyörien jahtaaminenki koitti tulla takas, niin aattelin et kokeillaan nyt taas sitä suihkepulloa, josko saatais edes se pyörien jahtaaminen taas pois, ja miusta alkaa tuntuu siltä et se on paras keino myös toisten koirien ohitukseen yhdistettynä siihen ketjuun ja "hihna kireelle ja ohi" menetelmään. Eilen illalla ainakin tuntui kaikkein parhaimmalta tekniikalta vaikka tuli kapeella jalkakäytävällä koira vastaan ja se vielä pysähty kattelemaan siinä Kaapoa ja minua. Laitoin hihnan vaan ylemmäs, siihen leukaluiden alle, ja pidin hihnan sen verran kireellä ettei panta päässy valumaan alas muttei kuitenkaan kuristanu ja aina kun Kaapo rupes tuijottelee toista koiraa, suihkasin nenille ja sanoin EI. Ohi mentiin tosi nätisti verrattuna viime aikojen kammo-ohituksiin kun on puristu ja äristy ja tehty vaikka mitä.

Mihinkään muuhun koulutukseen ei oo aika eikä energia riittänytkään nyt, tää syksy ja pimeys imee miusta mehut ihan täysin näköjään, taas. Nyt oon ottanu tavaks jättää Kaapolle päiväks aktivointipalloon nappuloita kun joutuu toinen olemaan kuitenki joka päivä viikolla yksin useempia tunteja, niin josko se pikkasen ehkäsis edes sitä ettei raasulla pää nyt ihan pimahda omistajan saamattomuuden ja kiireen takia.

Talvea ootan ja lunta kovasti, meiningissä ois tuoda mökiltä potkukelkka, että päästäis sillä sitten kulkemaan vähän vauhdikkaammin lenkkejä, ja pulkan eteen aattelin myöskin tuon valjastaa, ja alle 20 kg  likka punnukseks kyytiin, veljen koiratkin nautti siitä toissatalvena hurjasti kun saivat pienen vetovastuksen taakseen. Saas nähdä mitä Kaapo tykkää ajatuksesta, voihan se olla ettei se liiku senttiäkään jos joutuu vetämään. Onhan tuo aika hienohelma :D

Sitruunapantaakin meinasin kysellä lainaks, kun tuo on nyt päättänyt alkaa protestoimaan autoon jäämistä kauheella metelillä, räkyttää kun mielenvikanen niin kauan kun me ollaan näkyvillä, mut heti ku hävitään näkyvistä niin yleensä hiljenee. Ei auta vaikka odottais autossa niin kauan ennenku rauhottuu, alottaa siis sellasen vaimeen piippauksen jo heti kun auto hiljenee. En nyt sitten tiedä mitä sen asian kanssa tekis, ehkä lähden kokeilemaan sitä sitruunapantaa, se vois tehotakkin jos pelkkä suihkepullokin tehoaa tohon niin hyvin.

Nyt on kello taas sen verran et pitää lähtee iltalenkille ja sit nukkumaan. Seuraavaan kertaan taas, heissan.

Hijaista pitelee...

Joo on tosiaan pidellyt hiljaista nyt viime aikoina, tää syksyn pimeys ja kurakelit uuvuttaa energisimmänki ihmisen, ja mie en oo kaikkein energisin ollu koskaan.

Ei olla oikein edes treenattu nyt mitään, motivaatio on ollu hiukan kateissa sen jälkeen kun ne treenit meni ihan pieleen. Jotain pientä kotona vaan silloin tällöin. Mut edistystä on tapahtunu siitäkin huolimatta, maahanmeno alkaa olemaan varma liike, tästä oon tyytyväinen ottaen huomioon sen, ettei Kaapo osannu ollenkaan maahanmenoa meille tullessaan ja me ollaan opeteltu sitä melko laiskasti. Eikös ne niin sano että hitaasti hyvä tulee..?

Kävi meillä sentään tuossa kaverin 12 viikkonen mopsineiti kylässä, Kaapo rassukka meni vaan siitä ihan sekasin, leikki kyllä innokkaasti, vähän turhankin innokkaasti ja piti kyllä vahtia hiukan, kun pojalla meinaa hormonit keittää ylitte ja haluais astua mielellään tuota ihanaa neitoa. Valitettavasti olen ilkeä ämmä, enkä anna koirani syyllistyä pedofiliaan :D

Niin hyvin kuitenkin heitti hormonit ylikierroksille tän vierailun takia et Kaapo sitten ystävällisesti kusi sänkyyn , kun talo tyhjeni vierailun jälkeen, minun piti nimittäin lähteä itse käymään asioilla samalla oven avauksella kun mopsineiti omistajansa kanssa poistui. Hätä ei varmasti ollut, pari tuntia aikaisemmin Kaapo nimittäin kävi ulkona ja teki pissat, eikä tuo muutenkaan ole sellainen sisälle kuseksija ollut koskaan. Veikkaan että kyseessä oli vain merkkaus tms, tosin ei ollut mikään pikkuliru minkä oli tehnyt, vaan ihan laskenut tunteella rakon tyhjäksi saakka melkeimpä. No, tiedämpä ainakin etten tästä lähtien jätä koiraa yksin kotiin heti jos meillä joku toinen koira käy kylässä, tai sitten ei täällä kyläile kukaan edes.

Oon kyllä ruvennu harkitsemaan myös leikkuutusta, tai oon miettiny sitä siitä saakka kun Kaapo meille tuli, Isäntä vaan ei oo oikein lämmenny ajatukselle, se perinteinen mies: siltä ei palleja leikata tai sit voi leikata miultaki samantien! Huoh, oon miettiny pääni puhki et millä sais ton isännän ajattelemaan toisin, tosin silläkin tais alkaa raksuttaa vähän siinä vaiheessa kun koitti tunkea meidän petauspatjan päällistä pesukoneeseen joutuen toteamaan et ei mahu vaikka kuinka tunkis. Ajatuksena oli et jos vaikka kokeilis hormonipiikkiä ensin, kun ei mihikää näyttelyihi tai kisoihi tms olla menossa, jos hormonipiikki toimii, niin sitten vois tosiaan harkita sitä leikkuutusta.

Nyt oltiin taas pitkästä aikaa mökillä viikonloppu, ja kyllä toi koira vaan nauttii siellä olostaan kun saa olla pihalla koko päivän jos tahtoo, vaikkakin narun päässä mutta kuitenkin. Siellä on hirvenmetsästys käynnissä parhaillaan, ja kävin sitten kävelemässä mökkitiellä yhtenä päivänä, kun tiesin että sen poikki menee aina hirviä, niin Kaapohan päätti et hänestä tulee hirvikoira ja poukkas yhdelle jäljelle intoa täynnä. Eihän se auttanu ku omistajan rämpiä perästä ja sylkeä suustaan heinänsiemeniä ja hämähäkin seittejä kun poika painoi nenä maassa menemään. Aattelin ensin et kävellään nyt jonkun matkaa, et katotaan mitä ukko tuumaa ja kauanko jaksaa mennä jäljellä, mut sit muuttu maasto sellaseks et minä en ois päässy perästä mitenkää järkevästi niin totesin et nyt on parempi kääntyä ympäri. Harmi sinällään, koirasta oikein näki et nyt on jotai tosi jännää.

Oltais varmaan saatu kävellä hirven syliin saakka, jos oisin antanu hänen mennä jälkeä pitkin, mut kun ei ollu edes mitään oranssia/punasta päällä niin ei kehannu mennä sit kovinkaa pitkälle kun hirvimiesten äänet kuulu koko ajan, eli jossain siinä hyvinkin lähellä ne oli, ties vaikka oisivat vielä ampuneet hirvenä :D

Nyt täytynee lopetella tää naputtaminen ja ruveta houkuttelemaan tota hurttaa pihalle, sillä ei kyllä aamusin ja varsinkaan näillä keleillä oo ikinä kiire ulos, tuossa se nytkin makaa ihan umpiunessa vaikka kello on jo puoli kymmenen aamupäivällä. Uskomaton rakko tolla ainakin on jos ei muuta :D

Ens kertaan taas, heissan.

Treenipäivä...

Joo, tänään oli siis treenipäivä, ollaan yhden kaverin kanssa käyty läheisellä kentällä treenailemassa, kaveria tokoa koiriensa kanssa, ja me Kaapon kanssa lähinnä opettelemassa sitä ettei jokaisen koiran luokse pääse.

Aiemmin kaverilla on ollut vain toinen koirista kerrallaan mukana, tällä kertaa oli molemmat ja en tiedä oliko se Kaapolle liikaa, vai oliko muuten vaan perseilypäivä, Kaapo nimittäin on ollu kotonaki nyt pari päivää jotenki omituinen, ei osata istua eikä oikein mitään muutakaan, koheltaa kyllä osattas.

No, jokatapauksessa oli syy mikä tahtojaa, yritettii aikamme saada jonkunnäköstä yhteistyötä alulle, ei kontaktia mihinkään muuhun paitsi toiseen koiraan, mentiin sitte etemmäs, ei vieläkään kontaktia eikä mitään muutakaan, ihan hetkellisiä vilkaisuja minun suuntaan, halus vaan kääntyä kuono kohti toisia koiria. No, minä sitten käänsin Kaapon jalkojeni väliin selkä toisiin päin, kun oltiin siinä jo kentän ulkopuolella, siitä huolimatta olis vaan halunnu kytätä toisia koiria, normaalisti kyllä yleensä pienellä huomautuksella malttaa edes hetken keskittyä, enkä tuolta paljoa vaadikkaan vielä keskittymistä kun ei oo ilmeisesti joutunu koskaan keskittymään eikä sitä ole vaadittu niin opetellaan ensin pienissä pätkissä keskittymään.

Keskittymiskyky oli siis täysin kateissa, niin myös korvat. Pitelin varmaan 10 min Kaapoa niin, että se seiso miun jalkojen välissä selkä kentälle päin ja pidin päätä niin ettei päässy kattomaan kentälle päin. Aattelin jo et nyt se vihdoinki tajus että pitäis välillä mammaakin katella kun lopetti sen päänkääntelyn yrittämisen, yritti siis koko ajan väkisin kääntää päätä kentän suuntaan. Laskin koiran pois jalkojen välistä ja samantien alotettiin taas kyttääminen kentälle, siinä vaiheessa totesin ettei tästä tuu mitään, ja lähdin viemään koiraa autoon. Autolle mentäessä otin ihan vaan pari istumista ja  maahanmenoa että jää edes pikkasen onnistumisen fiilistä itselle sekä koiralle.

Koira tuskin oli niin harmissaan pieleen menneistä treeneistä mut minuu otti päähän oikein urakalla, niin pitkään oli jo mennyt hyvin ja nyt sitten ei toiminu mikään.

No, ei muuta kun uutta treenipäivää odotellessa sitten, kai se joskus meilläkin onnistuu, olis vaan kiva päästä välillä treenaamaan koiraa joka tykkää tehdä ja motivoituu siitä ihmisen kanssa tekemisestä, tuo kun ei tosiaan siitä ole kiinnostunut pätkääkään enkä ole vielä löytänyt sitä mikä olis kaikkein kiinnostavin motivaattori.

Ens viikolla onkin sit jännät paikat edessä, kaveri hakee itselleen viikonloppuna mopsipennun, sitä olis sit tarkotus jossain vaiheessa treffata ja kattoa et tuleeko näistä kaverit, ja toisella kaverilla on reilun vuoden ikäinen chihunarttu jonka kanssa olis kans tarkotus kattoa et tuleevatko toimeen, jos tulevat niin jatkossa tämä neiti saattaa sitten olla meillä välillä hoidossa.

Nyt iltalenkille ja sitten nukkumaan, ainakin toivottavasti :D

Ongelma nro 1 ja kuinka se ratkaistaan

... Tai ainakin kuinka sitä yritetään ratkaista, aika näyttää onko nykyiset menetelmät toimivia vai pitääkö jotain muuttaa.

Asiaan siis. Ajattelin aloittaa ongelmasta nimeltä lasten perään riehuminen, koska asia on hyvinkin ajankohtainen juurikin tällä kyseisellä hetkellä, sillä Likalla on kaveri kylässä.

Kaapohan siis rakastaa lapsia, tykkää leikkiä Likan kanssa, ja mielellään leikkisi myös Likan kavereiden kanssa, harmi vaan kun hänen leikit on hiukan turhan rajuja, hyppimistä ja hihasta näykkimistä, mikä aikuisten kesken sallitaan, koska ei virallisesti käytä hampaitaan, lähinnä haluaa käden suuhun. Lasten kanssa tämä luonnollisesti ei käy, koska lapsille on hankala selittää, ettei se pahaa tarkoita ja muutenkin, lasten iho on herkempi ja menee myöskin herkemmin rikki.

Tämä käytös siis on epähyväksyttävää (onks toi ees sana?) ja sitä karsitaan parhaamme mukaan pois. Kaapo mieluusti myös tahtoisi juosta lasten perässä kun ne juoksee edellä. Likan ollessa yksin kotona, Kaapo ei niinkään villiinny, eikä myöskään lähde juoksemaan perässä, tätä tapahtuu vain vieraiden lapsien ollessa kylässä ja se käytös täytyy saada pois, sillä Likalla alkaa olemaan ikää sen verran, että yhä enenevissä määrin kavereita rupeaa käymään kylässä.

Tähän ongelmaan ollaan puututtu ihan vaan äänellä ja suihkepullolla, toistaiseksi tuntuu toimivan ja Kaapokin rauhottuu kyllä alun häsläämisen jälkeen makaamaan kun lapsetkaan ei villitse. Kiellän täällä meillä lapsia riekkumasta sisällä, ihan jo senkin takia ettei koira villiinny, muistutan myös lapsia villitsemästä mitenkään muutenkaan koiraa. Jos Kaapo meinaa lähteä hyppimään tai juoksemaan lasten perään, tulee heti kielto ja suihkaus, sitten kehu kun lopettaa häsläämisen.

Toivottavasti tämä tekniikka toimii, ja koira ymmärtää pikkuhiljaa rauhoittua ja lopettaa sen typerän häseltämisen lasten kanssa. Jos ei tuloksia tule, niin sitten etsitään joku toinen keino.  Toistaiseksi mennään tällä tavalla, sillä harjoitusmahdollisuuksia ei kesällä ollut kovinkaan paljon kun mökillä oltiin, ehkä nyt päästään tätäkin treenaamaan enemmän kun eskari on alkanut ja kavereita rupeaa ramppaamaan kylässä.

Seuraavalla kerralla sitten kerron varmaan hihnakäytöksestä ja siihen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisusta.

Adios!

Esittelyn jatkoa.. tavallaan :D

Noniin, jos jatkasin siitä mihin viimeeks jäätiin, eli lupasin kertoa hieman Kaapon taustasta enemmän.

Aloitetaan nyt vaikka siitä kuinka MINÄ tutustuin terriereihin. Veljelläni näitä on kaksin kappalein, uros ja narttu. Molemmat olivat minulla paljon hoidossa ja pelasin niiden kanssa kaikin tavoin melko paljon ja tykästyin rotuun, vaikkakin ajattelin aina ettei minulle tule omaa terrieriä ikinä.
No, kävipä sitten niin ikävästi, että veljeni uroskoira pääsi pihasta karkuun, ja jäi auton alle, suru on suuri vieläkin, miten voikin kiintyä niin paljon johonkin joka ei ole oma?!

Veljeni rupesi sitten etsiskelemään yksin jääneelle narttukoiralleen kaveria, ja selaili pentuvälityssivuja ja soitteli muutamasta aikuisesta uroksesta, myös Kaaposta joka oli etsimässä jo silloin tammikuussa uutta kotia.

Kaapo ei kuitenkaan veljeni perheelle ollut se sopivin uros, vaan he valitsivat toisen nuoren uroksen, joka onkin varsinainen komistus :) Kaapon edellinen omistaja soitteli kuitenkin veljelleni ja kyseli että olisiko hänellä kotia tiedossa myös Kaapolle, koska edellinen omistaja ei millään haluaisi laittaa nuorta koiraa piikille, mutta tiedosti kuitenkin ongelmat ja sen, ettei hän pystyisi niitä ratkaisemaan.

Veljeni soitti sitten minulle, ja kysyi että tietäisinkö minä ketään, kuka voisi tämän koiran ottaa, ettei tartteis piikille laittaa. Minä sitten tuumasin siinä hetken ja sanoin että saattasin tietääkkin. Soitin isännälle ja kyselin alustavaa mielipidettä häneltä, tuumailtiin siinä pari päivää ja sitten soitinkin tälle naiselle joka Kaaposta oli luopumassa ja kyselin hiukan koirasta. Tiedossa oli siis jo tässä vaiheessa se, että Kaaposta ollaan luopumassa jonkinasteisten käytösongelmien vuoksi.

No nyt päästäänkin niihin ongelmiin sitten.. Kaapo siis oli muuten normaali terrieri, sisäsiisti, ei tuhonnut sisällä ja muutenkin vaikutti täyspäiseltä mutta... Se jahtasi autot, pyöräilijät, kävelijät ja muut lenkkeilijät lenkillä, alkoi siis vaanimaan ja kohdalla yritti "hyökätä". Kotona ollessaan vieraita oli kuulemma mahdoton kutsua kylään, koska Kaapon käytös oli mitä oli, kuten sain sitten omakohtaisesti huomata kun menimme Kaapoa katsomaan.

No, mehän menimme parin päivän päästä Kaapoa katsomaan ajatuksella jos se vaikuttaa siltä, että ongelmiin minä ja isäntä ei osata keksiä ratkaisuja, niin sitten se ei lähde mukaan.
Heti ensimmäisenä kun ovesta päästiin sisään, Kaapo tietenkin terrierimäiseen tapaansa loikki ja pomppi, mutta se loikkiminen ja pomppiminen vaan ei loppunutkaan missään vaiheessa ja hetken päästä mukaan tuli hihassa roikkuminen. Koko sen puolitoista tuntia mitä vierailumme kesti, koira roikkui hihassani ja häsläsi muutenkin niin, etten saanut edes kahvia kunnolla juotua. Isäntä lähti kesken vierailun pihalle tupakoimaan, ja koira sekosi täysin, huusi ja kimpoili niin sanotusti seinille hädissään, että nyt se vieras lähti!

Siinä sitten tuumailtiin, ja keskusteltiin ja minulle selvisi sellaisia asioita, että uskalsin kuitenkin riskin ottaa, vaikka ensin ajattelinkin että ei helvata, tämmönenkö meille.. juu ei! Kaapo oli siis vain erittäin aktiivinen terrieriuros ja vielä nuori, eikä silloinen omistaja harrastanut hänen kanssaaan mitään, pelkkiä hihnalenkkejä. No se kertoi jo minulle hyvin paljon ja uskoinkin että pienellä aivotyöskentelyllä saadaan huonoa käytöstä pois jo hiukan. Kaapo siis lähti meidän mukaan, ja hetkeäkään en ole katunut, on se vaan niin ihana turrikka.

Nykytilanteesta hieman, Nykyisin Kaapo kyllä pomppii kun vieraita tulee, mutta huomioimattomuudella se loppuu varsin nopeasti, toki jos vieras lietsoo loikkimista ja riehumista, sitä esiintyy tietenkin mutta sallituissa rajoissa sekin, enää ei jää päälle se hihassa roikkuminen ja muu, sekään ei missään vaiheessa ollut puremista, se täytyy korostaa vielä, koska puremista tuo koira ei harrasta.

Autot saa ohittaa meidät jo ilman mitään mutinoita, pyöräilijätkin useimmiten, tähän auttoi namit ja suihkepullo melko hyvin, töitä jatketaan tämän asian kanssa edelleen että saadaan se homma varmaksi.

Vieraiden lähtöä haluaisi edelleen protestoida hieman, mutta ei sentään kiipeämällä seinille, lähinnä äänellään sen osoittaa, mutta sekin on rauhoittunut PALJON suihkepullon ansiosta. Tämäkin asia on sillä listalla, että töitä tehdään edelleen.

Jaahas, tästä meinaakin tulla romaani, joten jatkampa seuraavalla kerralla, Kaapokin rupeaa näyttämään siltä että iltalenkki lähenee kovaa vauhtia :)

Esittelyä

Noniin, jos himppasen esittelis itteään ja koiraa ni ihmiset tietäis millaset tyypit täällä hääräilee.. (joojoo, jos joku joskus eksyis ees lukemaan.. :D )

Eli siis, minä, omistaja ja ohjaaja, olen reilu parikymppinen naisimmeinen itäsuomesta, opiskelen yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ensimmäistä vuotta. Perheestä löytyy myöskin Likka, eskaria käyvä hyvinkin tempperamenttinen neiti sekä Isäntä, joka nyt käy töissä ja koittaa kestää muun perheen touhuissa mukana.
Miun harrastuksiin voi laskee ton koiranretaleen kouluttamisen tai ainakin sen yrittämisen, ja sit kaikennäköset vekottimet missä on moottori ja kulkee lujaa on miun sydäntä lähellä, lähisuvusta löytyy rallikuski joten sielläkin piireissä tulee pikkasen pyörittyä.

No toi koira sitten... Kaapo eli siis Wolfpower Duracel on 17.9.2010 syntynyt sileäkarvainen kettuterrieriuros joka tuli keväällä 2012 ilostuttamaan meidän elämää edellisen omistajan joutuessa luopumaan hänestä "käytösongelmien vuoksi". Kyseiset käytösongelmat olivat siis lähinnä hihnakäytöksessä ja vieraiden saapuessa ja lähtiessä. Niistä voisin kertoa erikseen sitten oman tarinansa, että mistä on lähdetty ja mihin ollaan päästy nyt, vajaassa puolessa vuodessa.

Tämän blogin pääasiallinen tarkoitus on se, että kirjottelen tänne meidän edistymistä kaikissa isoissa ja pienemmissä asioissa, tavoitteita ja muuta mukavaa.