Joo, tänään oli siis treenipäivä, ollaan yhden kaverin kanssa käyty läheisellä kentällä treenailemassa, kaveria tokoa koiriensa kanssa, ja me Kaapon kanssa lähinnä opettelemassa sitä ettei jokaisen koiran luokse pääse.
Aiemmin kaverilla on ollut vain toinen koirista kerrallaan mukana, tällä kertaa oli molemmat ja en tiedä oliko se Kaapolle liikaa, vai oliko muuten vaan perseilypäivä, Kaapo nimittäin on ollu kotonaki nyt pari päivää jotenki omituinen, ei osata istua eikä oikein mitään muutakaan, koheltaa kyllä osattas.
No, jokatapauksessa oli syy mikä tahtojaa, yritettii aikamme saada jonkunnäköstä yhteistyötä alulle, ei kontaktia mihinkään muuhun paitsi toiseen koiraan, mentiin sitte etemmäs, ei vieläkään kontaktia eikä mitään muutakaan, ihan hetkellisiä vilkaisuja minun suuntaan, halus vaan kääntyä kuono kohti toisia koiria. No, minä sitten käänsin Kaapon jalkojeni väliin selkä toisiin päin, kun oltiin siinä jo kentän ulkopuolella, siitä huolimatta olis vaan halunnu kytätä toisia koiria, normaalisti kyllä yleensä pienellä huomautuksella malttaa edes hetken keskittyä, enkä tuolta paljoa vaadikkaan vielä keskittymistä kun ei oo ilmeisesti joutunu koskaan keskittymään eikä sitä ole vaadittu niin opetellaan ensin pienissä pätkissä keskittymään.
Keskittymiskyky oli siis täysin kateissa, niin myös korvat. Pitelin varmaan 10 min Kaapoa niin, että se seiso miun jalkojen välissä selkä kentälle päin ja pidin päätä niin ettei päässy kattomaan kentälle päin. Aattelin jo et nyt se vihdoinki tajus että pitäis välillä mammaakin katella kun lopetti sen päänkääntelyn yrittämisen, yritti siis koko ajan väkisin kääntää päätä kentän suuntaan. Laskin koiran pois jalkojen välistä ja samantien alotettiin taas kyttääminen kentälle, siinä vaiheessa totesin ettei tästä tuu mitään, ja lähdin viemään koiraa autoon. Autolle mentäessä otin ihan vaan pari istumista ja maahanmenoa että jää edes pikkasen onnistumisen fiilistä itselle sekä koiralle.
Koira tuskin oli niin harmissaan pieleen menneistä treeneistä mut minuu otti päähän oikein urakalla, niin pitkään oli jo mennyt hyvin ja nyt sitten ei toiminu mikään.
No, ei muuta kun uutta treenipäivää odotellessa sitten, kai se joskus meilläkin onnistuu, olis vaan kiva päästä välillä treenaamaan koiraa joka tykkää tehdä ja motivoituu siitä ihmisen kanssa tekemisestä, tuo kun ei tosiaan siitä ole kiinnostunut pätkääkään enkä ole vielä löytänyt sitä mikä olis kaikkein kiinnostavin motivaattori.
Ens viikolla onkin sit jännät paikat edessä, kaveri hakee itselleen viikonloppuna mopsipennun, sitä olis sit tarkotus jossain vaiheessa treffata ja kattoa et tuleeko näistä kaverit, ja toisella kaverilla on reilun vuoden ikäinen chihunarttu jonka kanssa olis kans tarkotus kattoa et tuleevatko toimeen, jos tulevat niin jatkossa tämä neiti saattaa sitten olla meillä välillä hoidossa.
Nyt iltalenkille ja sitten nukkumaan, ainakin toivottavasti :D
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
maanantai 24. syyskuuta 2012
Ongelma nro 1 ja kuinka se ratkaistaan
... Tai ainakin kuinka sitä yritetään ratkaista, aika näyttää onko nykyiset menetelmät toimivia vai pitääkö jotain muuttaa.
Asiaan siis. Ajattelin aloittaa ongelmasta nimeltä lasten perään riehuminen, koska asia on hyvinkin ajankohtainen juurikin tällä kyseisellä hetkellä, sillä Likalla on kaveri kylässä.
Kaapohan siis rakastaa lapsia, tykkää leikkiä Likan kanssa, ja mielellään leikkisi myös Likan kavereiden kanssa, harmi vaan kun hänen leikit on hiukan turhan rajuja, hyppimistä ja hihasta näykkimistä, mikä aikuisten kesken sallitaan, koska ei virallisesti käytä hampaitaan, lähinnä haluaa käden suuhun. Lasten kanssa tämä luonnollisesti ei käy, koska lapsille on hankala selittää, ettei se pahaa tarkoita ja muutenkin, lasten iho on herkempi ja menee myöskin herkemmin rikki.
Tämä käytös siis on epähyväksyttävää (onks toi ees sana?) ja sitä karsitaan parhaamme mukaan pois. Kaapo mieluusti myös tahtoisi juosta lasten perässä kun ne juoksee edellä. Likan ollessa yksin kotona, Kaapo ei niinkään villiinny, eikä myöskään lähde juoksemaan perässä, tätä tapahtuu vain vieraiden lapsien ollessa kylässä ja se käytös täytyy saada pois, sillä Likalla alkaa olemaan ikää sen verran, että yhä enenevissä määrin kavereita rupeaa käymään kylässä.
Tähän ongelmaan ollaan puututtu ihan vaan äänellä ja suihkepullolla, toistaiseksi tuntuu toimivan ja Kaapokin rauhottuu kyllä alun häsläämisen jälkeen makaamaan kun lapsetkaan ei villitse. Kiellän täällä meillä lapsia riekkumasta sisällä, ihan jo senkin takia ettei koira villiinny, muistutan myös lapsia villitsemästä mitenkään muutenkaan koiraa. Jos Kaapo meinaa lähteä hyppimään tai juoksemaan lasten perään, tulee heti kielto ja suihkaus, sitten kehu kun lopettaa häsläämisen.
Toivottavasti tämä tekniikka toimii, ja koira ymmärtää pikkuhiljaa rauhoittua ja lopettaa sen typerän häseltämisen lasten kanssa. Jos ei tuloksia tule, niin sitten etsitään joku toinen keino. Toistaiseksi mennään tällä tavalla, sillä harjoitusmahdollisuuksia ei kesällä ollut kovinkaan paljon kun mökillä oltiin, ehkä nyt päästään tätäkin treenaamaan enemmän kun eskari on alkanut ja kavereita rupeaa ramppaamaan kylässä.
Seuraavalla kerralla sitten kerron varmaan hihnakäytöksestä ja siihen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisusta.
Adios!
Asiaan siis. Ajattelin aloittaa ongelmasta nimeltä lasten perään riehuminen, koska asia on hyvinkin ajankohtainen juurikin tällä kyseisellä hetkellä, sillä Likalla on kaveri kylässä.
Kaapohan siis rakastaa lapsia, tykkää leikkiä Likan kanssa, ja mielellään leikkisi myös Likan kavereiden kanssa, harmi vaan kun hänen leikit on hiukan turhan rajuja, hyppimistä ja hihasta näykkimistä, mikä aikuisten kesken sallitaan, koska ei virallisesti käytä hampaitaan, lähinnä haluaa käden suuhun. Lasten kanssa tämä luonnollisesti ei käy, koska lapsille on hankala selittää, ettei se pahaa tarkoita ja muutenkin, lasten iho on herkempi ja menee myöskin herkemmin rikki.
Tämä käytös siis on epähyväksyttävää (onks toi ees sana?) ja sitä karsitaan parhaamme mukaan pois. Kaapo mieluusti myös tahtoisi juosta lasten perässä kun ne juoksee edellä. Likan ollessa yksin kotona, Kaapo ei niinkään villiinny, eikä myöskään lähde juoksemaan perässä, tätä tapahtuu vain vieraiden lapsien ollessa kylässä ja se käytös täytyy saada pois, sillä Likalla alkaa olemaan ikää sen verran, että yhä enenevissä määrin kavereita rupeaa käymään kylässä.
Tähän ongelmaan ollaan puututtu ihan vaan äänellä ja suihkepullolla, toistaiseksi tuntuu toimivan ja Kaapokin rauhottuu kyllä alun häsläämisen jälkeen makaamaan kun lapsetkaan ei villitse. Kiellän täällä meillä lapsia riekkumasta sisällä, ihan jo senkin takia ettei koira villiinny, muistutan myös lapsia villitsemästä mitenkään muutenkaan koiraa. Jos Kaapo meinaa lähteä hyppimään tai juoksemaan lasten perään, tulee heti kielto ja suihkaus, sitten kehu kun lopettaa häsläämisen.
Toivottavasti tämä tekniikka toimii, ja koira ymmärtää pikkuhiljaa rauhoittua ja lopettaa sen typerän häseltämisen lasten kanssa. Jos ei tuloksia tule, niin sitten etsitään joku toinen keino. Toistaiseksi mennään tällä tavalla, sillä harjoitusmahdollisuuksia ei kesällä ollut kovinkaan paljon kun mökillä oltiin, ehkä nyt päästään tätäkin treenaamaan enemmän kun eskari on alkanut ja kavereita rupeaa ramppaamaan kylässä.
Seuraavalla kerralla sitten kerron varmaan hihnakäytöksestä ja siihen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisusta.
Adios!
torstai 20. syyskuuta 2012
Esittelyn jatkoa.. tavallaan :D
Noniin, jos jatkasin siitä mihin viimeeks jäätiin, eli lupasin kertoa hieman Kaapon taustasta enemmän.
Aloitetaan nyt vaikka siitä kuinka MINÄ tutustuin terriereihin. Veljelläni näitä on kaksin kappalein, uros ja narttu. Molemmat olivat minulla paljon hoidossa ja pelasin niiden kanssa kaikin tavoin melko paljon ja tykästyin rotuun, vaikkakin ajattelin aina ettei minulle tule omaa terrieriä ikinä.
No, kävipä sitten niin ikävästi, että veljeni uroskoira pääsi pihasta karkuun, ja jäi auton alle, suru on suuri vieläkin, miten voikin kiintyä niin paljon johonkin joka ei ole oma?!
Veljeni rupesi sitten etsiskelemään yksin jääneelle narttukoiralleen kaveria, ja selaili pentuvälityssivuja ja soitteli muutamasta aikuisesta uroksesta, myös Kaaposta joka oli etsimässä jo silloin tammikuussa uutta kotia.
Kaapo ei kuitenkaan veljeni perheelle ollut se sopivin uros, vaan he valitsivat toisen nuoren uroksen, joka onkin varsinainen komistus :) Kaapon edellinen omistaja soitteli kuitenkin veljelleni ja kyseli että olisiko hänellä kotia tiedossa myös Kaapolle, koska edellinen omistaja ei millään haluaisi laittaa nuorta koiraa piikille, mutta tiedosti kuitenkin ongelmat ja sen, ettei hän pystyisi niitä ratkaisemaan.
Veljeni soitti sitten minulle, ja kysyi että tietäisinkö minä ketään, kuka voisi tämän koiran ottaa, ettei tartteis piikille laittaa. Minä sitten tuumasin siinä hetken ja sanoin että saattasin tietääkkin. Soitin isännälle ja kyselin alustavaa mielipidettä häneltä, tuumailtiin siinä pari päivää ja sitten soitinkin tälle naiselle joka Kaaposta oli luopumassa ja kyselin hiukan koirasta. Tiedossa oli siis jo tässä vaiheessa se, että Kaaposta ollaan luopumassa jonkinasteisten käytösongelmien vuoksi.
No nyt päästäänkin niihin ongelmiin sitten.. Kaapo siis oli muuten normaali terrieri, sisäsiisti, ei tuhonnut sisällä ja muutenkin vaikutti täyspäiseltä mutta... Se jahtasi autot, pyöräilijät, kävelijät ja muut lenkkeilijät lenkillä, alkoi siis vaanimaan ja kohdalla yritti "hyökätä". Kotona ollessaan vieraita oli kuulemma mahdoton kutsua kylään, koska Kaapon käytös oli mitä oli, kuten sain sitten omakohtaisesti huomata kun menimme Kaapoa katsomaan.
No, mehän menimme parin päivän päästä Kaapoa katsomaan ajatuksella jos se vaikuttaa siltä, että ongelmiin minä ja isäntä ei osata keksiä ratkaisuja, niin sitten se ei lähde mukaan.
Heti ensimmäisenä kun ovesta päästiin sisään, Kaapo tietenkin terrierimäiseen tapaansa loikki ja pomppi, mutta se loikkiminen ja pomppiminen vaan ei loppunutkaan missään vaiheessa ja hetken päästä mukaan tuli hihassa roikkuminen. Koko sen puolitoista tuntia mitä vierailumme kesti, koira roikkui hihassani ja häsläsi muutenkin niin, etten saanut edes kahvia kunnolla juotua. Isäntä lähti kesken vierailun pihalle tupakoimaan, ja koira sekosi täysin, huusi ja kimpoili niin sanotusti seinille hädissään, että nyt se vieras lähti!
Siinä sitten tuumailtiin, ja keskusteltiin ja minulle selvisi sellaisia asioita, että uskalsin kuitenkin riskin ottaa, vaikka ensin ajattelinkin että ei helvata, tämmönenkö meille.. juu ei! Kaapo oli siis vain erittäin aktiivinen terrieriuros ja vielä nuori, eikä silloinen omistaja harrastanut hänen kanssaaan mitään, pelkkiä hihnalenkkejä. No se kertoi jo minulle hyvin paljon ja uskoinkin että pienellä aivotyöskentelyllä saadaan huonoa käytöstä pois jo hiukan. Kaapo siis lähti meidän mukaan, ja hetkeäkään en ole katunut, on se vaan niin ihana turrikka.
Nykytilanteesta hieman, Nykyisin Kaapo kyllä pomppii kun vieraita tulee, mutta huomioimattomuudella se loppuu varsin nopeasti, toki jos vieras lietsoo loikkimista ja riehumista, sitä esiintyy tietenkin mutta sallituissa rajoissa sekin, enää ei jää päälle se hihassa roikkuminen ja muu, sekään ei missään vaiheessa ollut puremista, se täytyy korostaa vielä, koska puremista tuo koira ei harrasta.
Autot saa ohittaa meidät jo ilman mitään mutinoita, pyöräilijätkin useimmiten, tähän auttoi namit ja suihkepullo melko hyvin, töitä jatketaan tämän asian kanssa edelleen että saadaan se homma varmaksi.
Vieraiden lähtöä haluaisi edelleen protestoida hieman, mutta ei sentään kiipeämällä seinille, lähinnä äänellään sen osoittaa, mutta sekin on rauhoittunut PALJON suihkepullon ansiosta. Tämäkin asia on sillä listalla, että töitä tehdään edelleen.
Jaahas, tästä meinaakin tulla romaani, joten jatkampa seuraavalla kerralla, Kaapokin rupeaa näyttämään siltä että iltalenkki lähenee kovaa vauhtia :)
Aloitetaan nyt vaikka siitä kuinka MINÄ tutustuin terriereihin. Veljelläni näitä on kaksin kappalein, uros ja narttu. Molemmat olivat minulla paljon hoidossa ja pelasin niiden kanssa kaikin tavoin melko paljon ja tykästyin rotuun, vaikkakin ajattelin aina ettei minulle tule omaa terrieriä ikinä.
No, kävipä sitten niin ikävästi, että veljeni uroskoira pääsi pihasta karkuun, ja jäi auton alle, suru on suuri vieläkin, miten voikin kiintyä niin paljon johonkin joka ei ole oma?!
Veljeni rupesi sitten etsiskelemään yksin jääneelle narttukoiralleen kaveria, ja selaili pentuvälityssivuja ja soitteli muutamasta aikuisesta uroksesta, myös Kaaposta joka oli etsimässä jo silloin tammikuussa uutta kotia.
Kaapo ei kuitenkaan veljeni perheelle ollut se sopivin uros, vaan he valitsivat toisen nuoren uroksen, joka onkin varsinainen komistus :) Kaapon edellinen omistaja soitteli kuitenkin veljelleni ja kyseli että olisiko hänellä kotia tiedossa myös Kaapolle, koska edellinen omistaja ei millään haluaisi laittaa nuorta koiraa piikille, mutta tiedosti kuitenkin ongelmat ja sen, ettei hän pystyisi niitä ratkaisemaan.
Veljeni soitti sitten minulle, ja kysyi että tietäisinkö minä ketään, kuka voisi tämän koiran ottaa, ettei tartteis piikille laittaa. Minä sitten tuumasin siinä hetken ja sanoin että saattasin tietääkkin. Soitin isännälle ja kyselin alustavaa mielipidettä häneltä, tuumailtiin siinä pari päivää ja sitten soitinkin tälle naiselle joka Kaaposta oli luopumassa ja kyselin hiukan koirasta. Tiedossa oli siis jo tässä vaiheessa se, että Kaaposta ollaan luopumassa jonkinasteisten käytösongelmien vuoksi.
No nyt päästäänkin niihin ongelmiin sitten.. Kaapo siis oli muuten normaali terrieri, sisäsiisti, ei tuhonnut sisällä ja muutenkin vaikutti täyspäiseltä mutta... Se jahtasi autot, pyöräilijät, kävelijät ja muut lenkkeilijät lenkillä, alkoi siis vaanimaan ja kohdalla yritti "hyökätä". Kotona ollessaan vieraita oli kuulemma mahdoton kutsua kylään, koska Kaapon käytös oli mitä oli, kuten sain sitten omakohtaisesti huomata kun menimme Kaapoa katsomaan.
No, mehän menimme parin päivän päästä Kaapoa katsomaan ajatuksella jos se vaikuttaa siltä, että ongelmiin minä ja isäntä ei osata keksiä ratkaisuja, niin sitten se ei lähde mukaan.
Heti ensimmäisenä kun ovesta päästiin sisään, Kaapo tietenkin terrierimäiseen tapaansa loikki ja pomppi, mutta se loikkiminen ja pomppiminen vaan ei loppunutkaan missään vaiheessa ja hetken päästä mukaan tuli hihassa roikkuminen. Koko sen puolitoista tuntia mitä vierailumme kesti, koira roikkui hihassani ja häsläsi muutenkin niin, etten saanut edes kahvia kunnolla juotua. Isäntä lähti kesken vierailun pihalle tupakoimaan, ja koira sekosi täysin, huusi ja kimpoili niin sanotusti seinille hädissään, että nyt se vieras lähti!
Siinä sitten tuumailtiin, ja keskusteltiin ja minulle selvisi sellaisia asioita, että uskalsin kuitenkin riskin ottaa, vaikka ensin ajattelinkin että ei helvata, tämmönenkö meille.. juu ei! Kaapo oli siis vain erittäin aktiivinen terrieriuros ja vielä nuori, eikä silloinen omistaja harrastanut hänen kanssaaan mitään, pelkkiä hihnalenkkejä. No se kertoi jo minulle hyvin paljon ja uskoinkin että pienellä aivotyöskentelyllä saadaan huonoa käytöstä pois jo hiukan. Kaapo siis lähti meidän mukaan, ja hetkeäkään en ole katunut, on se vaan niin ihana turrikka.
Nykytilanteesta hieman, Nykyisin Kaapo kyllä pomppii kun vieraita tulee, mutta huomioimattomuudella se loppuu varsin nopeasti, toki jos vieras lietsoo loikkimista ja riehumista, sitä esiintyy tietenkin mutta sallituissa rajoissa sekin, enää ei jää päälle se hihassa roikkuminen ja muu, sekään ei missään vaiheessa ollut puremista, se täytyy korostaa vielä, koska puremista tuo koira ei harrasta.
Autot saa ohittaa meidät jo ilman mitään mutinoita, pyöräilijätkin useimmiten, tähän auttoi namit ja suihkepullo melko hyvin, töitä jatketaan tämän asian kanssa edelleen että saadaan se homma varmaksi.
Vieraiden lähtöä haluaisi edelleen protestoida hieman, mutta ei sentään kiipeämällä seinille, lähinnä äänellään sen osoittaa, mutta sekin on rauhoittunut PALJON suihkepullon ansiosta. Tämäkin asia on sillä listalla, että töitä tehdään edelleen.
Jaahas, tästä meinaakin tulla romaani, joten jatkampa seuraavalla kerralla, Kaapokin rupeaa näyttämään siltä että iltalenkki lähenee kovaa vauhtia :)
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Esittelyä
Noniin, jos himppasen esittelis itteään ja koiraa ni ihmiset tietäis millaset tyypit täällä hääräilee.. (joojoo, jos joku joskus eksyis ees lukemaan.. :D )
Eli siis, minä, omistaja ja ohjaaja, olen reilu parikymppinen naisimmeinen itäsuomesta, opiskelen yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ensimmäistä vuotta. Perheestä löytyy myöskin Likka, eskaria käyvä hyvinkin tempperamenttinen neiti sekä Isäntä, joka nyt käy töissä ja koittaa kestää muun perheen touhuissa mukana.
Miun harrastuksiin voi laskee ton koiranretaleen kouluttamisen tai ainakin sen yrittämisen, ja sit kaikennäköset vekottimet missä on moottori ja kulkee lujaa on miun sydäntä lähellä, lähisuvusta löytyy rallikuski joten sielläkin piireissä tulee pikkasen pyörittyä.
No toi koira sitten... Kaapo eli siis Wolfpower Duracel on 17.9.2010 syntynyt sileäkarvainen kettuterrieriuros joka tuli keväällä 2012 ilostuttamaan meidän elämää edellisen omistajan joutuessa luopumaan hänestä "käytösongelmien vuoksi". Kyseiset käytösongelmat olivat siis lähinnä hihnakäytöksessä ja vieraiden saapuessa ja lähtiessä. Niistä voisin kertoa erikseen sitten oman tarinansa, että mistä on lähdetty ja mihin ollaan päästy nyt, vajaassa puolessa vuodessa.
Tämän blogin pääasiallinen tarkoitus on se, että kirjottelen tänne meidän edistymistä kaikissa isoissa ja pienemmissä asioissa, tavoitteita ja muuta mukavaa.
Eli siis, minä, omistaja ja ohjaaja, olen reilu parikymppinen naisimmeinen itäsuomesta, opiskelen yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ensimmäistä vuotta. Perheestä löytyy myöskin Likka, eskaria käyvä hyvinkin tempperamenttinen neiti sekä Isäntä, joka nyt käy töissä ja koittaa kestää muun perheen touhuissa mukana.
Miun harrastuksiin voi laskee ton koiranretaleen kouluttamisen tai ainakin sen yrittämisen, ja sit kaikennäköset vekottimet missä on moottori ja kulkee lujaa on miun sydäntä lähellä, lähisuvusta löytyy rallikuski joten sielläkin piireissä tulee pikkasen pyörittyä.
No toi koira sitten... Kaapo eli siis Wolfpower Duracel on 17.9.2010 syntynyt sileäkarvainen kettuterrieriuros joka tuli keväällä 2012 ilostuttamaan meidän elämää edellisen omistajan joutuessa luopumaan hänestä "käytösongelmien vuoksi". Kyseiset käytösongelmat olivat siis lähinnä hihnakäytöksessä ja vieraiden saapuessa ja lähtiessä. Niistä voisin kertoa erikseen sitten oman tarinansa, että mistä on lähdetty ja mihin ollaan päästy nyt, vajaassa puolessa vuodessa.
Tämän blogin pääasiallinen tarkoitus on se, että kirjottelen tänne meidän edistymistä kaikissa isoissa ja pienemmissä asioissa, tavoitteita ja muuta mukavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)